Kesä koittaa opiskelijoille vaikeinakin aikoina

Posted on

Varmin kesän merkki ei ole kaukomailta palaavat pääskyt tai valoisat aamut, vaan ylioppilaslakit ja valmistujaisjuhlat. Kesän saapuminen ei ole uuden ajan alku vain ylioppilaille. Myös opiskelijat hyvästelevät menneen lukuvuoden: fuksiajat, kandidaatintutkielmat ja harjoittelupaikkahaut jäävät taakse.

Myös SYY-Tampere juhli keväällä erään aikakauden päättymistä. Yhdistyksemme täytti tänä vuonna kymmenen vuotta, vaikka olemme edelleen nuori yhdistys niin emme enää aivan lapsenkengissä.

Komean vuosijuhlan lisäksi ehdimme kevään aikana myös suunnata ekskursiolle Valtion taloudelliseen tutkimuskeskukseen ja Suomalaisen Työn liittoon Helsinkiin, maistella SYYlättyjä ja tutustua kansanedustajaehdokkaisiin yhdessä Johtamiskorkeakoulun kanssa eduskuntavaalipaneelissa.

Muutama päivä sitten Suomen tuleva hallitus antoi kaikista synkimmän valmistujaislahjan tuleville ja nykyisille opiskelijoille.  27.5. julkistetussa hallitusohjelmassa opetuksesta, tieteestä ja kulttuurista tavoitellaan 541 miljoonan euron säästöjä ja korkeakoulujen määrärahoista leikataan 75 miljoonan euroa. Yliopistojen indeksikorotukset jäädytetään, hallintoa karsitaan ja korkeakouluverkkoa ”rationalisoidaan”.

Kipein leikkaus kohdistuu opintotukeen. Suunnitelmissa on poistaa opintotuen indeksisidonnaisuus kokonaan vuodesta 2016 alkaen. Vaikka vain muutama viikko sitten kaikki tulevan hallituksen puolueet lupailivat, että opintotukeen ei kosketa. Koulutuslupaus petettiin.

Yhteiskunta- ja hallintotieteiden opiskelijoiden edunvalvontaan osallistuvina toivomme, että päättäjät eivät unohda vaatia työnantajapuolelta panostusta yhteiskuntatalkoisiin työntekijöiden ja opiskelijoiden harteille kasaantuvan taakan vastapainoksi.

Koulutuspolitiikka ja korkeakoulutuksen tulevaisuus kiinnostaa myös edusvalvontajärjestöjä. Samana päivänä kun hallitusohjelma julkistettiin Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut julkaisi koulutuspoliittisen ohjelmansa. Myös YKA tarttui juustohöylään: tavoitteina ovat koulutuksen aloittajapaikkojen vähentäminen vähintään viidenneksellä ja keskittäminen profiloituneisiin korkeakouluyksiköihin.

Ensi lukuvuoden pyörähtäessä käyntiin syksyllä opiskelija arki saattaa olla hieman harmaamman sävyistä, mutta myös valopilkkuja on näkyvissä.  SYY-Tampereen toiminnan ydinalueita on työelämänäkökulma, mikä näkyy syksyn toiminnassa työelämätapahtuman ja ekskursioiden muodossa.

Vielä ei tarvitse murehtia tulevia. Ulkona paistaa aurinko ja ne pääskysetkin palasivat.
11335775_10152993661533613_1904447266_n

Riemukasta ja rentouttavaa kesälomaa teille opiskelijat ja vastavalmistuneet, olemme ansainneet sen!

Anu Markkola

Kirjoittaja on SYY-Tampereen pj

Mainokset