Työelämäexcursion pääosaan nousi yhteiskunta-alan monipuolisuus

Posted on

SYY-Tampere matkasi marraskuun alussa työelämäexcursiolle Helsinkiin yhdessä yhteiskuntatutkimuksen aineyhdistyksen Interaktio ry:n kanssa. Excursion tehtävänä oli tarjota opiskelijoille tietoa mahdollisista tulevista harjoittelu- ja työpaikoista, toimenkuvista, kehittää omaa uratietoutta ja antaa eväät oman tulevaisuuden visioimiselle. Ennakkoilmoittautumisessa paikat täyttyivät hyvin pikaisesti ja järjestäjätaho oli ilostunut huomatessaan, että täysi linja-autollinen opiskelijoita oli aamukuudelta reissuvalmiina Tampereen yliopiston pihamaalla.

Viidenkymmenen opiskelijan porukka osoittautui hankalaksi saada samaan aikaan Helsingin kantakaupungin toimijoiden toimistotiloihin, joten jakauduimme aamupäiväksi kahteen ryhmään.

Toinen ryhmä vieraili Demos Helsingillä Töölössä, jossa saimme kaivella tutkija Mirja Hämäläisen ja harjoittelussa olevan Iiris Suomelan ajatuksia Demoksella työskentelemisestä. Opimme, että tutkijan tittelin taakse voi lukeutua muutakin kuin SPSS:n ja Excelin pyörittämistä ja, että jo harjoittelu voi haastaa, opettaa ja antaa konkreettisia valmiuksia työelämään. Harjoittelijahaku Demos Helsingillä on ollut kahdesti vuodessa ja harjoittelijaksi valitaan aktiivisia kriittisiä ajattelijoita, joilla on usein jokin erityinen kärki (esimerkiksi opiskelun ulkopuolinen aktiivisuus, kansainvälisyys tai erityinen kielitaito).

14959144_10154628334733232_1757124859_o
Demos Helsinki

Samaan aikaan puolet porukasta kävivät Mikonkadulla Yhteiskunta-alan ylioppilaat ry:n toimistolla oppimassa mitä työ etujärjestössä voi pitää sisällään. Toimistolla tavattiin myös Janika Takatalo, jolla on mielenkiintoinen ja vastuullinen työ opetus- ja kulttuuriministerin eduskunta-avustajana. Nuoresta iästä huolimatta Janika on ehtinyt olemaan jo mukana monenlaisilla poliittisen vaikuttamisen kentillä. Hän on myös entinen SYY-aktiivi opiskelukaupungissaan Turussa.

yka
YKAssa otetaan välillä myös rennosti. Kuva Emma LIndström.

Pitkähkön lounaan jälkeen oli aika uudelleen ryhmittäytyä yhteen porukkaan, jonka kanssa pääsimme tutustumaan Ihmisoikeusliittoon. Ihmisoikeusliitossa kuulimme Kaari Mattilan, Reetta Helanderin, Susanna Kosonen sekä Eerika Salmisen johdolla Ihmisoikeusliiton tärkeästä työstä ihmisoikeuksien näkyvyyden ja kuuluvuuden eteen. Saimme kuulla myös toisistaan poikkeavia urapolkuja ja konkreettisia neuvoja siihen, miten työelämään järjestössä voi päästä käsiksi.

14923014_10154628334328232_231348848_o
Ihmisoikeusliitossa

Iltapäivän kohde oli Työ- ja elinkeinoministeriö, jossa mielikuvat ministeriötyöskentelystä pistettiin uuteen uskoon. TEM on osa valtioneuvostoa ja toteuttaa hallitusohjelmaa, valmistelee lainsäädäntöä, seuraa ja kehittää toimialaansa kuuluvia asiakokonaisuuksia sekä ohjaa hallinnonalansa virastoja. Virkamiestyö ei kuitenkaan ole aina niin jäykkää ja puisevaa, vaan kirkkaimmat innovaatiot syntyvät kahvipöydän äärellä.

14924010_10154628333538232_20448857_o.jpg
Työ- ja elinkeinoministeriössä

Yhteenvedoksi voisi todeta, että maailma kaipaa monialaisia laajan skaalan ajattelijoita, joilta löytyy neuvottelu- ja yhteistyökyvyn lisäksi luovuutta ja tarmoa. Uskoisin, että juuri näitä ihmisiä löytyy alamme opiskelijoista ja vaikka työllistymisnäkymät eivät tällä hetkellä suurta uskoa tulevaisuuteen herätä, on muistettava, että osaajille on aina kysyntää. Tärkeintä on ajatella kuplansa ulkopuolelle ja uskaltautua hakemaan myös sellaisia työtehtäviä, jotka ovat oman mukavuusalueen rajoilla tai ulkopuolella, siellä innovaation tunnetaan muhivan.

SYY-Tampere ja Interaktio ry haluavat vielä kiittää vastaanottaneita toimijoita ja mukaan lähteneitä opiskelijoita. Kiitos myös Hene Oy:lle hyvistä kyydeistä!

 

Lisätietoja:

http://www.demoshelsinki.fi/

http://www.yhteiskunta-ala.fi/

https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeusliitto/

http://tem.fi/ministerio

 

Teksti ja kuvat: Inka Mattiniemi

Mainokset